Jäsenmaksuvapautuskäytäntö ÅAS:n ja TYYn kaksoisläsnäolijoille
Kevätlukukaudesta 2012 alkaen TYYn jäsenmaksu peritään myös ÅA:n opiskelijoilta.
Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on syyskuun kokouksessaan 21.9.2011 päättänyt, ettei TYY myönnä jäsenmaksuvapautusta ÅAS:n ja TYYn kaksoisjäsenille 1.1.2012 lähtien kuitenkin niin, että lukuvuonna 2011-2012 jäsenmaksuvapautuksen saaneiden ei tarvitse suorittaa jäsenmaksua kevätlukukaudella 2012.
Päätös on seuraus Åbo Akademis Studentkårin edustajiston keväällä 2011 tekemään päätökseen, jonka mukaisesti ÅAS ei enää 1.8.2011 alkaen ole myöntänyt kaksoisläsnäolijoille vapautusta perustutkinto-opiskelijoiden jäsenmaksusta. Aiemmin perustutkinto-opiskelija on voinut hakea vapautusta ylioppilaskunnan jäsenmaksusta joko ÅAS:lta tai TYYltä ollessaan molempien ylioppilaskuntien jäsen.