Muissa oppilaitoksissa suoritetut opinnot
JOO-sopimuksen mukaiset opintosuoritukset Åbo Akademista on päivitetty Turun yliopiston opintorekisteriin 26.3.2012. Seuraava siirto tehdään kesäkuun alussa.
Muualla suoritetut opinnot kirjataan Turun yliopiston opintorekisteriin, jos ne sisältyvät Turun yliopistossa suoritettavaan tutkintoon. Opintosuoritusotteessa muualla suoritetut opinnot näkyvät tähdellä merkittyinä (*), ja niistä käy ilmi missä ja milloin ne on suoritettu. Muualla suoritettujen opintojen varsinainen suorituspäivä on tärkeä tieto mm. opintotuen maksatuksen kannalta.
Opinnot Åbo Akademissa
JOO- tai yhteistyösopimuksen mukaan Åbo Akademissa opiskelevien opintosuoritukset siirretään viisi kertaa vuodessa Turun yliopiston opintorekisteriin. Siirto ei toimi samalla tavalla toiseen suuntaan eli suoritukset eivät siirry automaattisesti Turun yliopistosta Åbo Akademiin, vaan ohjeita on kysyttävä Åbo Akademin opintotoimistosta tai laitokselta.
Suoritukset siirretään viisi kertaa vuodessa
- tammikuun puoliväli
- maalis-huhtikuun vaihde
- kesäkuun alku (täydentävä siirto tehdään vielä ennen juhannusta)
- syyskuu
- marraskuu
Suoritusten siirto edellyttää, että opinnot on tallennettu ao. yliopiston omaan tietojärjestelmään ja opiskelija on kirjoilla JOO- tai yhteistyösopimuksen mukaisena opiskelijana. Jos suorituksia puuttuu, kannattaa varmistaa, että opiskelijastatus ÅA:ssa on oikein. Tarvittaessa voi ottaa yhteyttä Turun yliopiston opiskelija- ja hakijapalveluihin.
Muualla suoritetut opinnot
Muiden yliopistojen, korkeakoulujen, avoimen yliopiston suorituksia tai ns. JOO-opintoja ei siirretä Turun yliopiston opintorekisteriin ilman opiskelijan pyyntöä. On syytä huolehtia, että myös ulkomailla suoritetut opinnot kirjataan rekisteriin ajoissa. Asiasta antavat tarkempia ohjeita tiedekunnat ja oppiaineet.
Turun kauppakorkeakoulussa suoritetut opinnot
Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu yhdistyivät 1.1.2010 yhdeksi yliopistoksi. Kauppakorkeakoulussa suoritetut opinnot ovat vuoden 2010 alusta alkaen Turun yliopistossa suoritettuja opintoja, evätkä enää korvaavia, muualla suoritettuja opintoja. Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kaikki henkilö- ja suoritustiedot on siirretty Turun yliopiston opintorekisteriin, opsuun, toukokuussa 2010. Suoritukset siirrettiin elokuussa 2010, jonka jälkeen TuKKK:n opinnot kirjattiin ensin kauppakorkeakoulun järjestelmään, oodiin, josta ne siirrettiin määräajoin opsuun.
Kauppakorkeakoulussa on siirrytty kokonaan opsun käyttöön 1.8.2011. Siirtoja oodin ja opsun välilälä ei tehdä enää syksystä 2011 alkaen.