Erilliset laitokset

Tiedekuntien ulkopuolella olevissa erillisissä laitoksissa harjoitetaan tutkimustoimintaa, annetaan opetusta ja hoidetaan erilaisia yliopiston tukitoimintoja. Erilliset laitokset mahdollistavat monialaisten tutkimusympäristöjen rakentamisen ja muodostavat tärkeän sillan sekä alueellisen vaikuttavuuden että korkeakouluyhteistyön kannalta.

Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus

kehittää tarkoin valikoiduista raaka-aineista tieteellisen tutkimuksen periaatteita noudattaen terveyttä edistäviä, laadukkaita ja turvallisia elintarvikkeita.

Innovaatiot ja yrityskehitys (BID) -keskus

luo edellytyksiä tutkimuslähtöisen innovaatiotoiminnan vahvistamiselle.

Kielikeskus

luo edellytyksiä erilaisten kulttuurien ymmärtämiselle ja yliopiston kansainvälistymiselle.

Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea

järjestää aikuiskoulutusta yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti. Toiminta tukeutuu yliopiston monialaiseen tietoon, tutkimustoimintaan ja laajaan yhteistyöverkostoon sekä hyödyntää työelämän ammattilaisten tietämystä asiantuntijoina, opettajina ja opiskelijoina.

Koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSE

Koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSE harjoittaa koulutuksen ja työelämän yhteiskuntatieteellistä, usein kansainvälisesti vertailevaa tutkimusta ja jatkokoulutusta. Keskeisiä tutkimusalueita ovat korkeakoululaitos, tieteentutkimus, koulutuspolitiikka, osaamisen eri muodot sekä työelämän ja koulutuksen keskinäissuhteet. RUSE:n yhteydessä toimii strategisen toiminnan tutkimuslaboratorio RoSA.

Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus

tarjoaa merenkulun ja siihen läheisesti liittyvien alojen täydennyskoulutusta sekä tutkimus- ja asiantuntijapalveluja. MKK:n yksiköt toimivat Turussa, Porissa, Raumalla ja Kotkassa.

PET-keskus

kehittää syklotronivalmisteisten isotooppien tuotantoa, kliinisen positroniemissiotomografian tutkimustoimintaa, kliinistä palvelutoimintaa sekä teollisia sovelluksia valtakunnan tasolla. PET-keskus palvele  koko maata  myös kliinisten PET-tutkimusten osalta.

Suomen ESO-keskus

Suomen ESO-keskus on tähtitieteen kansallinen tutkimusyksikkö, joka huolehtii Suomen yhteistyöstä Euroopan eteläisen observatorion (European Southern Observatory, ESO) kanssa; harjoittaa ja koordinoi korkeatasoista tähtitieteen perus- ja soveltavaa tutkimusta ja ESO:on liittyvää teknologista kehitystyötä; osallistuu tähtitieteen tutkijakoulutukseen; sekä edistää suomalaisten yliopistojen ESO:on liittyvää yhteistyötä.

Tulevaisuuden tutkimuskeskus

on monitieteinen, akateeminen tutkimus-, koulutus- ja kehittämiskeskus, joka tutkii vaihtoehtoisia tulevaisuuksia sekä niihin sisältyviä haasteita ja mahdollisuuksia.

Turun tietotekniikan tutkimus- ja koulutuskeskus TUCS

on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen erillislaitos, joka koordinoi yliopistojen informaatioteknologian koulutusta ja tutkimusta sekä yritysyhteistyötä. Tutkimusalueet ovat algoritmiikka, diskreetti matematiikka, elektroniikka ja tietoliikenne, sulautetu järjestelmät, tietojärjestelmät, matemaattinen mallintaminen ja ohjelmistotuotanto.

Turun biotekniikan keskus

on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen erillislaitos. Alansa johtava, kansainvälinen tutkimuskeskus tarjoaa bioteknologiaan liittyvää asiantuntemusta ja palveluja, muodostaa yhteyksiä yliopistojen ja yritysten välillä sekä vaikuttaa bioalan tutkimuksessa, koulutuksessa ja opetuksessa. 

Ympäristöntutkimuskeskus

tukee ja edistää monitieteistä ja -alaista ympäristötieteellistä opetusta ja tutkimusta.

Kevolla tutkitaan subarktisen alueen luontoa sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta. Pääasiallisin tutkimusalue on Inarin Lappi, mutta jotkin tutkimushankkeet ulottuvat myös muualle Lappiin, Pohjois-Norjaan, Pohjois-Ruotsiin ja Venäjälle.

keskittyy Itämeren ja erityisesti Saaristomeren alueen tutkimukseen. Valtaosa laitoksella toteutettavasta tutkimuksesta tehdään yhteistyössä Turun yliopiston muiden laitosten kanssa. Varsinaisen tutkimuksen lisäksi laitos tarjoaa tutkimuspalveluja ja tiloja lähinnä eri yliopistojen opetus- ja seminaarikäyttöön. Tutkimuslaitoksella on toimipiste Turun yliopistossa ja Seilin saaressa Nauvossa.

seuraa ulkoilman siitepölytilannetta ja laatii valtakunnalliset siitepölytiedotteet. Yksikkö tekee maksullisena tutkimuspalveluna ongelmarakennusten mikrobimäärityksiä. Aerobiologian yksiköllä on terveydensuojelulain 26 §:n mukainen EVIRA:n hyväksyntä tehdä viranomaisille tarkoitettuja asumisterveystutkimuksia.

 

 

 

 

 

 

10.01.2011 08:46 Jussi Matikainen