Kansainvälinen huippututkimuksen ja monitieteisyyden areena
Turun yliopisto on kansainvälinen tutkimusyliopisto, laadukkaan suomalaisen korkeakoulutuksen tarjoaja ja kehittäjä sekä alueensa vahva suunnannäyttäjä.
Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu ovat yhdistäneet osaamisensa ja resurssinsa ja toimivat uutena Turun yliopistona vuoden 2010 alusta alkaen. Turun yliopisto keskittää nyt kaikkien tieteenalojen voimat yhteen, tuomaan vastauksia ja vastaajia tämän vuosituhannen suuriin kysymyksiin. Turun yliopisto tarjoaa Suomessa ainutlaatuisen monitieteisyyden arenaan, joka integroi liiketaloudellisen osaamisen entistä laajemmin ja tiiviimmiin osaksi koulutusta ja tutkimusta.
Yliopisto on vahvuusaloillaan kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu ja pyrkii entisestään vahvistamaan asemaansa ja mainettaan kansainvälisenä huippututkimusyliopistona. Yliopistossa opiskelee yli 20 000 opiskelijaa ja sen seitsemässä tiedekunnassa, seitsemässä erillisessä laitoksessa ja hallinnossa työskentelee yli 3 000 tutkijaa, opettajaa, professoria ja työntekijää. Osaavissa ja eteenpäin pyrkivissä yliopistolaisissa on tärkein voimavaramme.
Suomalaiset yliopistot ovat uuden ajan kynnyksellä. Me Turun yliopistossa tunnistamme haasteet, ja olemme nyt entistä vahvempia ja motivoituneempia niiden edessä. Tieteessä on tulevaisuus.
Keijo Virtanen
Turun yliopiston rehtori